 |
|
||
 |
|
|
|
24.07.2008 - 13:17
23.07.2008 - 14:56
yks ihan mahdottoman hieno onnenpotku on nyt virallista ja julkista tietoa.
nimittäin se, että ladakuskin levy-yhtiöllä on sattunut suuri onni ja autuus: edustamansa yhtye nimeltään jouhiorkesteri on valittu womexin showcaseorkesteriksi. hihhuu! fanfaareja! suosionosoituksia! serpenttiiniä! paperisilppua! komeeta se on paitsi siksi, että jouhiorkesteri on loistava ja sen soittajat hyviä ihmisiä, myös siksi, että suomesta showcasessa on ollut aikaisemmin - ikinä - ainoastaan yksi orkesteri ja sillä sitten riittääkin duunia ja levymyyntiä ympäri eurooppaa. olenhan mä tiennyt tästä jo kotvan, mutta enpä mitään menny virkkamaan. ja sit mä ens kerralla nillitän niistä perhelomista, ellei mitään muuta ihmeellistä satu. 20.07.2008 - 21:38
nyt ne on pilanneet sen lopullisesti.
kaustisen festarit, nimittäin. enää ei kuulu kulkun ääni, enää ei soi soittu. perinteiset tappajahanuristit ja tanhupetterit on karkoitettu juhlilta. päivällä yleisö hortoilee festivaalialueella orpoina eikä tarjolla ole kuin kaljaa. ennen reuhakas soitto - perinteinen tai se uralinpihlaja - soi joka nurkalla ja sattumalta saattoi kuulla mitä ihmeellisimpiä esityksiä. aamuviidestä aamuviiteen. toisilla tippa nenänpäässä, toisilla muualla. lisäksi. festarilla ei enää soi myöskään ammattikansanmusiikki. ammattikansanmuusikot haluavat palkkaa, mutta he tuovat festareille laatua. niin hienosti toveri hande koulutuksesta ja tuloksista kirjoittaa täällä, että mitä siitä sen enempää kertomaan. nykyään festareilla saa heinäsuovasta neulaa hakea, jos haluaa ammattimusisointia kuulla. muutama bändi koko viikolla maistereita, muutama opiskelijoita. mitä siellä sitten esitetään, mitä siellä sitten kuulee? humua, kaljaa, poppia, rahastusta, myyntiä, isoja vaihtelevantasoisia maailmanbändejä. pilalla tunnelma. monien mielestä se on ollut jo monta vuotta, mutta tämä oli pohjanoteeraus. ja missä ovat kahvilat ja pelimannin penkki, missä pitsakoju ja texmexvaunu!? heti takaisin! seuraavaksi nillitän perhelomista. 12.07.2008 - 15:14
tää on taas sarjassamme juttuja, joita on vaikea selittää. mutta aion silti yrittää.
tiedättehän, että kohtaan töitteni ja elämäni merkeissä julmetun paljon ihmisiä. ja todellakin kohtaan, en vain tapaa, sillä monesti työt ovat sellaisia, että ne vaativat luottamusta ja jonkinlaista sanatonta yhteyttä. joskus sitten aina kohtaan ihmisiä, jotka ovat jollain erikoisella tavalla merkittävämpiä kuin muut. jollain tapaa joidenkin kanssa tuntee asioiden olevan helpompia kuin muiden kanssa, jotenkin asiat vain loksahtavat paikalleen ilman vääntöä, pitkällistä tutustumista, keskusteluja tai jotain muuta erikoista. vain katse, hymy tai kohtaaminen riittää. jopa ensitapaamisella. ymmärrättekö? ajattelen näitä ihmisiä sitten aika usein, vaikka työt ovat menneet menojaan, yhteistyö samoin. kaikkien kanssa vain ei ole enää luontevaa tavata tai pitää yhteyttä, kun yhteinen ponnistus on saatu päätökseen, mutta jonkinlainen kaihoisa muistikuva säilyy. sellainen, että ajattelen että jos meidän on vielä tarkoitus kohdata, kohtaamme kyllä, tavalla tai toisella. paikassa tai toisessa. eikä tässä ole kyse sukupuolesta. on tietenkin sitten myös miehiä entisestä elämästä - miksei nykyisestäkin elämästä - joita en enää tapaa, mutta joista olen ajatellut erityisen lämpimästi. sellaisia, jotka eivät uhkaa ladakuskin asemaa, mutta joita mietin joskus pimeinä, yksinäisinä hetkinäni ja ilahdun. joskus olen tavannut heistä uudellen jonkun ja pettynyt; kerran tapasin miekkosen, jolla oli nuorena maailman kauneimmat silmät ja joiden vuoksi vietin unettomia öitä ja mukavia päiviä. tapasin hänet yllättäen, eikä hän muistanut minua. minä en ollut muistavinani häntä, koska tyyppi oli ihan tavallinen perusperheenisä jostain tyyliin kuusankoskelta, eikä enää sykähdyttänyt sitten yhtään. siksi en ehkä halua tavata heistä ketään. että muisto säilyy. tai ehkä haluankin. silti. en tiedä. mutta jos siellä internetin syövereissä on nyt joku kiva ihminen - tuskin kuitenkaan on- , joka ajattelee minusta aikojen takaa lämpimästi, riskin voi ottaa, ottaa yhteyttä. ottaa riskin että muisto rikkoutuu. mutta sittenhän asia on selvä. 09.07.2008 - 20:05
kotiin tulo oli yhtä juhlaa, jos matkaa ei lasketa mukaan.
sommelo-festivaali on sitä, mitä tässä maassa on tarvittu: rauhallinen ja pienimuotoinen festivaali, jossa esitetään tinkimättömästi valittua kansanmusiikkia. intiimiä ja pienimuotoista, ilman koreilua ja pokkurointia. sommelon jälkeen vietin tytärlapsen kera erämaassa kaksi yötä ja kolme päivää. vanhempieni kesämökki on tiettömien taivalten takana ja siellä ei ole huvituksia eikä naapureita. vain rantaa ja muistoja menneiltä kesiltä. aloin miettiä vakavasti, olisiko minusta kesämökkeilijäksi. sellaiseksi piilomajan asukiksi, joka kerran viikossa saunavastalta lemuten kävisi kallellaan olevalla kirkonkylällä ostamassa purkkieineksiä ja muuta säilyvää, ristikoita ja pokkareita sekä paristoja radioon ja taskulamppuun. tulin tulokseen, että olisi minusta, jos olisi sopivaa seuraa ja rauhaa. ehkä siihen on nyt sitten ryhdyttävä.  tytärlaps vaelteli rannoilla laulaa hoilottaen ja keräili keppejä, kiviä ja aaltojentuomia ihmeitä. kiljahteli kaloja ja ihmetteli muurahaiskekoja tukka takussa. nautti.  yhtä mä kyllä en mökkielmässä käsitä ja en tahdo päästä siitä yli. kyseessä on ulkohuussi. ulkohuussi ei sinänsä ole mikään ongelma, mutta sen reikä on. eikä sen reikäkään, vaan sen reiän paikka. kvalitatiivisten ja kvantitatiivisten laajojen tutkimusteni perusteella perinteisen pask'huussin reikä on keskimäärin 15-20 sentin päässä istuimen etureunasta. se on minusta täysin käsittämätöntä. kaikki käyttäjät, isännät ja rengit siis hinkkaavat intiimejä osiaan siihen reiän ja reunan väliseen lautaan päästäkseen tarpeeksi pitkälle reiän päälle. aika etova ajatus. itse joudun asettamaan kantapääni kiinni etulautaan, samoin polvitaipeeni ja sitten nojaamaan piiitkälle eteen ja heittäytymään reiän päälle. kaikki olisi paljon helpompaa, jos se reikä olisi ihan siinä lähellä vaan.  05.07.2008 - 13:04
väliaikatietoja.
sommelo on mahtavanhieno festivaali. haluan tänne ensi vuonna uudestaan. suunnistan vielä pariksi päiväksi raatavoaran mökille tytärlapsen kanssa. itikansyötiks. kyllä tämän reissun jälkeen väsyttää. minua ja lasta. kuvia täällä. kertonevat enemmän. 27.06.2008 - 22:03
laihduttaminen on kyllä ihan pelsepuupista.
mulla ei ole mitään syytä laihduttaa, ihan tosi, ei mitään, jos ylipainoa ei syyksi sinänsä lasketa. kuitenkin nyt, kun on kesä, on vähän ylimääräistä tarmoa ja tarvetta keskittyä hetkeksi omaan napaan. ja olenkin keskittynyt ihan huolellisesti. teen kokeita ihmisruumiilla ja se on kiinnostavaa. kokeilen erilaisia tapoja olla syömättä. ja minut pitkältä ajalta tuntevat tietävät, että minä nimenomaan pystyn tahdonvoimalla olemaan täysin syömättä, mutta en voi syödä - kuten ohjeissa sanotaan - jatkuvasti, mutta vain liian vähän. ja jaksan olla viikkoja esimerkiksi syömättä jotain tiettyä ainesta, esimerkiksi viljoja tai maitotuotteita, ihan vain kokeeks. jaksan muutaman päivän, ehkä viikonkin punnita ruokani saadakseni selville, mitä aineksia ruumiiseeni katoaa. se on tavallaan ihan hauskaa, elävä rottakoe. en lupaa näkyviä tuloksia. mutta se tässä on kaikkein tylsintä ja työläintä, että viiniä ei voi oikein juoda, alkoholissa kun on hirveät määrät energiaa. kulkeehan sillä autotkin. kesä on kuitenkin kylästelyn ja seurustelun aikaa ja ai ai kun olisi mukavaa lipittää viiniä balkongilla! voisiko nyt joku (puisto)kemisti selittää mulle pätevästi, miten se energia menee siihen alkoholiin? tarkoitan sitä, että jos laitan ämpäriin kiljutarpeet ja ämpärin sinetillä kiinni, niin mistä siihen ämpäriin livahtaa sitä energiaa niin hitosti? hyvin käyneessä kiljussahan on enemmän energiaa kuin olisi oikeasti osiensa (perunankuorten ja sokerin) summa. eli miten ihmeessä!? olen käsittänyt, että energian häviämättömyyden laki on sellainen, joka määrää, että energia ei katoa tyhjiin, mutta voiko sitä käänteisesti syntyä tyhjästä? paitsi jossain fissiossa? eikä tavan ämpärissä mitään hiukkaskiihdytintä liene? selitys, kiitos! 27.06.2008 - 14:21
karmia 24.06.2008 - 20:26
mä tarttisin orjan tai jonkun muun hyväntahtoisen hahmon tekemään tyhmiä, mutta pakollisia hommeleita.
viime aikoina semmoiset hommat on liittyneet autoon. kyllä. mulla on oma auto, joka on mun auto. uskollinen työjuhta, jonka vähäkulutuksinen ja -päästöinen dieseli rutkuttaa ikiomanani jo neljättä vuottaan. ladakuskikaan ei koske mun autoon, jos en anna lupaa. en nimittäin kiireessä kestä sitä penkin kanssa säätämistä, peilien kääntelyä ja pahvikahvikuppien keräilyä, kun joku muu on autolla ajanut. puhumattakaan säädöstä, jos joku muu sitä kolauttaa. edellisellä kerralla, kuten tarpeen olisi tänäänkin, olisi orja voinut siivota sen paskaläjän. sillä koska kukaan muu ei jättele pahvikahvikuppeja autooni, jätän niitä itse. ja kaikkea muuta sontaa jätän. myös auton katsastuksessa olisi taannoin saanut notkua joku kiva orja. mutta sen mä kestin, kun vieressä oli jumppasali, jossa aikani kulutin. viimeksi olisin tarvinnut orjaa tänään, kun istuin porvoossa tojotahuollon kahviossa ihan riittävästi. tyhjän panttina, tietenkin. tänään olisi orja saanut myös korjata kahvion ruokalistan. enkä tarkoita nyt rooliani kasvissyöjänä vaan kielipoliisina. ainoa syömäkelpoinen oli siis Munakkaat. mitä luulette, montakohan olisi tullut? kasvissyöjäminälleni salaattipöydän syöminen olisi vähän ehkä liian kulmikasta ja kivuliasta.  21.06.2008 - 21:55
meillä on vietetty letkeää juhannusta.
meillä on lappanut vieraita, mikä on ollut ihan mahtavaa. siksi minä juuri pidän kesästä, että silloin saattaa väkeä pelmahtaa tuvan täydeltä, tuttuja ja uusia tuttuja, tutuntuttuja ja ties mitä. tytärlapsella riittää vahteja, leikittäjiä ja saunottajia (kiitos T ja A) ja aikuisilla muuten mukavaa seuraa. ladakuski on huhkinut hellan äärellä varsin kiitettävästi. parhaimmillaan pääsin laskelmissani yli 20 ruokailevaan vieraaseen, enkä tiedä kenenkään nälkäisenä poistuneen. tai janoaan valitellen. kiitos, armas. yönkähmässä työhuoneellani istui kuuden ämmän kikatteluremmi ja tärkeintä siinä oli, että miehet olivat nukuttamassa lapsia ja kaikkien huppelissakikattelijoiden ikäambitus taisi olla 40 vuotta. siis nuorin oli jo muutaman vuoden saanut ostaa alkosta viinaa ja vanhin oli ollut nelisenkymmentä vuotta naimisissa. ja jestas, että olikin rattoisaa! ei siinä kukaan ikiä kysellyt! jossain välissä se kokkokin taidettiin polttaa. aamulla - on pakko tunnustaa - olin aika puuduksissa. niin taisi olla muutama muukin juhlija. mutta päivä jatkui letkeissä tunnelmissa ja sainpa piipahtaa (lempiverbejäni, toim. huom.) kastajaiskaffeellakin kirkonkylällä. tytärlapsi on aivan kuitti-kvitto kaikesta rellestämisestä. se sai maistaa limpparia ja leikkiä sytämensä kyllyydestä. myös kesän ensimmäiset, todella kutittavat itikanpuremapaukurat on lääkitty. ihmiset, olette niin mahtavia ja mainioita, käväisseet ja jääneet. tervetuloa uudelleen. kaikki. jos ette halua esiintyä flicrissäni, huutakaa ja lujaa. 18.06.2008 - 11:42
yhdellä suosikkibändeistäni on biisi, joka päättyy siihen, että mies herää aamulla kotonaan ja tapaa yllättäen teineiksi venähtäneen lapsensa, joka kysyy:
täh, asutsäkin vielä täällä? tämä on tullut mieleeni, kun ladakuski kuvaa (lue: äänittää) koko kesän leffaa eripuolilla uuttamaata. en ole nähnyt sitä viime aikoina lainkaan. menen nukkumaan puoliltaöin ja herään seitsemältä. olemme tytärlapsen kanssa filmiorpoja. joinain aamuna huomaan sen käyneen, kun pöydälle on jätetty tyhjä jugurttipurkki. tai pyykki on lisääntynyt teepaidalla ja kalsareilla. on se kai mun vieressäni nukkunut, mutta lähinnä olen tuntenut pienempien kantapäiden potkimista. ihme touhua. luulis, että ei yöllä mitään voi kuvata. paitsi tietty yökohtauksia. 16.06.2008 - 22:47
tää on ihme kirjoitus.
mun on pitänyt elää tänne asti, että olen tullut tietoiseksi siitä, että lähistölläni on muutamia tyyppejä, jotka ovat minulle kateellisia. ihan totta! kateellisia! voitteko käsittää! en kylläkään käsitä, mistä ne ovat? enkä itse osaa oikein kadehtia. en mä tiedä, mitä mun pitäisi keneltäkään saada? mä en tajua, miten kenenkään elämä muka olisi parempaa, jos sillä olisi mun koti, puoliso, työt, elämänasenne tai lapsi? melkein kaikki, mitä mulla muka on ja mitä olen muka saavuttanut on kokonaisuudessaan hankittu perslihaksilla. ja perslihakset on kaikilla. joihinkin juttuihin on osallistuneet myös selkälihakset, mutta nekin on kaikilla. enkä mä nyt ole mitään niin ihmeellistä saanut, mitä ei saisi kuka tahansa muukin, kun tarttuisi itseään tai härkää sarvista ja panisivat asiansa kuntoon. otetaan vaikka työt. työt on saatu pitkällä pinnalla ja sinnikkäällä yrittämisellä vuodesta toiseen. kymmenestä vuodesta kymmeneen vuoteen. otetaan vaikka ladakuski, joka on omastakin mielestäni ihannepuoliso: osaa laittaa hyvää ruokaa, hoitaa lasta mielellään, on suunnilleen sisäsiisti, osaa miesten työt ja naisten työt. ja oli nuorena järkyttävän komee. ja ennenkaikkea haluaa olla mun kaa. mutta sen kanssa sitä vasta on töitä tehtykin! sitten on tietty asioita, joiden saamiseen ei aina voi vaikuttaa. vaikkapa lapsi. tai terveys. mutta harvapa niitä suorastaan kadehtii. lisänä on sitten tämä selkäänpuukotus, jota olen saanut maistaa viime päivinä. se nyt on sitten kadehtimisen äärimmäinen susiraja. ihmettelen vaan. kun elämän voi tavalla tai toisella laittaa aina parempaan kuosiin, jos oikeasti tietää mitä haluaa. jos ei tiedä, sitä on kyllä kysyttävä ihan itseltään. mutta ehkä suomalaiset kadehtivat vain ihan periaatteesta? joo. mun elämäni ei ole kovinkaan hehkeää eikä mitenkään ihmeellistä. sitä samaa rataa se menee työhuoneen, k-kaupan, pyykkikoneen ja hellan väliä. tiedoksenne. 13.06.2008 - 21:09
tampereelta tullessani ihmettelin taas yhtä juttua, mitä ihmettelen aina vähän väliä.
samalla asemalla kanssani oli jäämässä pois tupakanpolttama vanhempi nainen, jolla oli mukanaan lapsenlapsensa, ehkä viis vee. kuuntelin naisen aggressiivista ärinää ja kähinää lapselle: - älä nyt seiso siinä, eksää nää, että oot taas ihan kaikkien tukkeena! ärr! - pidä nyt kiinni, justhan mä sanoin, että pidä kiinni! no! - tuu nyt siitä! nyt! älä taas seiso siinä! - älä mee sinne ovelle! älä mee siihen lähelle! - mummua väsyttää, älä nyt vaan istu siihen! hei! ylös nyt! ja niin edelleen ja niin edelleen. asemalaiturilla lapsen äiti tuli vastaan ja sama jatkui. teki mieli mennä hakemaan se pikkupimatsu jätskille ja sanoa, että istu siihen ja oo ihan niinkuin haluat. kyllähän sitä ihminen on joskus väsynyt lapseensa ja lapselleen. tietysti on. ja pitääkin olla, että olis elämä yhtään normaalia. mutta kun mun mielestäni tytärlapsen - vielä kaks vee - kanssa vaan on niin siistii. kuleskelimme ja luuhasimme isolla kirkolla tän päivän. olimme molemmat iloisella tuulella, niinkuin nyt vapaapäivinä yleensäkin. kikattelimme ja hassuttelimme ja lauloimme ja halailimme ja pussailimme. mun laps on hyvä tyyppi! (ehkä kaikkien mielestä niitten tenavat ei ole hyviä tyyppejä. voi mikä suuri harmi!) espalla meidät pysäytti noin kuusi ameriikkalaista turistia, jotka halusivat ottaa lapsesta valokuvan. kyllä! ihan tosi! ensimmäisten kohdalla olin tietenkin poksahtaa ylpeydestä, kun ajattelin sen olevan niin söpön. mutta tuumittuani hetken tulin tulokseen, jenkkilän lastenvaatetuskulttuurin tietäen, että pikemminkin lapsukkene näytti amerikanturistin silmiin lähinnä peikonpoikaselta. ruskeine kotikutoisine nuttuineen, sinisine mekkoineen, pilkullisine trikoineen, maryjanetossuineen, liinalakkeineen ja keikkuvine, pitkine saparoineen. pieni mustasilmäinen otus. mulla on suuri kunnia olla just tuon pienen ihmisen äiti. 12.06.2008 - 10:42
näin minut toivottaa tervetulleeksi yksi mailipalvelu, jos lykkäsen sinne väärän salasanan
 11.06.2008 - 19:48
tein tänään jotain hupaisaa.
ajoin mäntsälästä junalla tampereelle ja takaisin. kävin juttelemassa ystävien kanssa ja telakalla salaatilla. sitten takasin. taloudellisesti ajatellen mä ajoin kylläkin kaksi kertaa edestakaisin, mutta sekin oli tänän päivänä ihan hupaisaa. aamulla lähdin 7.39 junalle vähän myöhässä. olin ostanut lipun jo verkosta, joten ehdittävä oli. ajoin läppä laudassa mäntsälään ja jossain vaiheessa matkaa arvelin, että en voi ehtiä. vähän ajan päästä tajusin ajaneeni niin sutjakasti, että ehdin sittenkin kevyesti. ajoin asemalle ja huomasin kaikkien parkkipaikkojen olevan varattuja. junan lähtöön oli muutamia minuutteja, mutta en ollut huolissani, koska kauempana näkyi sorakentällä muutamia paikkoja ja niiden luota junalaiturille oli muutaman metrin matka. yhtäkkiä edessäni oli tulppa. joku äiti oli heittämässä teinityttöä junalle ja olivat sitten autollaan tukkineet tieni niiden tyhjien parkkipaikkojen luo. yhtäkkiä perässäni, sivullani ja edessäni oli noin viisi autoa, jotka päästivät kyydistään junallekiiruhtajia ja olin motissa. näin kuinka juna lipui laiturille ja ihmiset alkoivat juosta. parkkipaikat olivat muutaman kymmenen metrin päässä ja kulkuni estävissä autoissa vilkuttajia. juuri kun autot lähtivät liikkeelle, lähti myös juna. kirosin kyllä, että perkele. ja laitoin viestin tampereelle, että tulen vasta klo 11. ajoin parkkipaikalle ja jäin syömään omenaa ja ajattelin meneväni seuraavalla junalla. otti pannuun. kun olin seitsemän minuuttia tunnista kuluttanut, päätin lähteä tampereelle autolla. ajoin ulos mäntsälästä ja sitten sain tekstiviestin, jossa sanottiin 11:n sopivan loistavasti. pysähdyin bussipysäkille miettimään. en kertakaikkiaan osannut päättää, menisinkö autolla vai junalla. käänsin kokan ja ajoin takaisin junalle. junamatkustaminen oli järjettömän miellyttävää, pitkästä aikaa. onneksi pyörsin päätökseni ajamisesta! olin siis tampereelle mennessä jo tuhlannut kaksi mäntsälä-tampere -lippua. tulomatkalla yritin saada lippua junamaatista, mutta se heitti vain virheherjaa. lipputiskillä selvisi, että juna on viimeistä sijaa myöten täysi, tosin businessluokassa olisi tilaa. ja minähän ostin sitten lipun businessluokkaan. ei siinä mitään eroa ollut, lippu vain oli puolikkaan kalliimpi. olisin siis samalla rahalla ajanut 1 ja 3/4 kertaa tampereelle ja takaisin. mutta silti se kannatti! |
häh?
tervetuloa lauluntekijän lautatarhalle, kansanmuusikon kaatopaikalle, taiteilijan taivaanpankolle. tällä alueella limat liikkuu, rappaukset rapisee, vintillä pimenee ja kiska menee kiinni. liikkuminen omalla vastuulla!   sitaattinurkka
"jos joskus tulee aika, jolloin saan katsoa elämääni taaksepäin, toivon että tätä vuotta muistellessani ajattelisin vuoden olleen elämäni vaikeimman" *ilona* "toisinaan lauluja voi kuokkia kuin perunoita takapihalta ja toisinaan lauluja pitää väijyä vuosikausia nurkan takaa, mutta sittenkään ei voi olla varma, saako niitä kiinni elävältä." *tom waits* "minulla on ollut hyviä opettajia ja joskus imartelen itseäni ajattelemalla, etten olekaan aivan toivoton." *e.a.poe* "intellektuelli on ihminen, joka sanoo yksinkertaisen asian monimutkaisesti; ihminen, joka sanoo monimutkaisen asian yksinkertaisesti on taiteilija" *bukowski* entiset elämät
Arkisto
2008 2007 2006 2005 2004 2003 tarkkailee
 moblog
|
|